perjantai 12. marraskuuta 2010

Sainpa tämän sivun lopulta auki ja jatkan nyt kirjoittelua.

Heippa lukijat;
Nyt on käyty päivittäin ruokkimassa ja ulkoilluttamassa Koda-staffia. Poika on sen verran kasvanut jotta pissatesa toinen takajalka rupeaa silloin tällöin nousemaan.
Aamupäivällä kun käyn siellä niin Koda vetää sikeitä unia, herää vasta kun kolistelen eteisessä. "Namipalaa" on aina hamuamassa ensimmäiseksi. Sitten vasta ahneesti syö ruokakipponsa tyhjäksi jota hamuaa työtasolta omalle ruokailupaikalleen. Ruokailun jälkeen on tehty n. 2 km lenkki oli se ilma sitten millainen vain. Aivan ihmeissään Koda oli ensilumen tavatessaan. Sitä piti nuuhkia ja jopa maistella. Nyt on lumet melkein sulaneet ja kamalan märkää. Tassut nousevat kyllä hienosti kun sisälle mennessä niitä kuivaan. On Koda jo saanut kavereita toisista koirista mutta enemmän kiinnostaa ihmiset.
Päiväkodin ohi on hankala päästä kun kaikki lapset olisi tervehdittävä ja annettava heidän silitellä selkää.

torstai 26. elokuuta 2010

Meidän pentu

Olen tullut kotiini perjantaina 3. syyskuuta ja on tämä sellainen paikka jotta oksat pois. Lapsia on kolme, kaksi nuorempaa poikaa ja järkevämpi 9 vuotias tyttö. Matteni on aivan ihanasti suhtautunut minuun ja oli jopa kaksi työpäivää kotosalla minua varten. Kaikki perheen jäsenet ovat alkaneet kutsua minua nimeltä KODA. Ei se kyllä mikään nimi koiralle ole kun olen kuullut jotakin karhua kutsuttavan sillä nimellä, eihän se nimi minua pahenna. Ovathan nuo vanhuksetkin hoitaneet arkipäivisin minua, päästäneet ulos pissille ja kakille. Ovat he myöskin ruokkineet minua mutta vain kylmää ruokaa olen saanut heiltä. Katsotaan kuinka ensi viikko sujuu täällä sitten yksikseen.
Sain juuri (13. päivänä) tietooni, että kyllä he vielä tulevat katsomaan minua.

Nyt on saatu (Minna) varattua koiran pennun. HÄN saapuu kotiin viikon kuluttua. Nimenkin on jo saanut, kutsutaan Koda.
Kuulema lapset sen melkein valitsivat, on jonkun pandakarhun nimi jostakin ohjelmasta.
Pääasia, että kaikki hyväksyvät sen, jolla kutsutaan ja komennetaan.
Kyllä ainakin alkuaikana minullekin tulee touhua kun pentua pitää ulkoiluttaa useita kertoja päivässä jotta oppii sisäsiistiksi. Onhan minulla sitten tekemistä, Lapset kun tulevat koulusta niin he kyllä hoitavat sitä hellyyteen saakka. Kertoilen Kodan kehityksestä lisää kunhan ensin kasvaa hieman.

Keilailu

Jälleen on ollut aikaa keilahallilla käyntiin. Tunti siellä heiteltiin ja kyllä tuo Ritva on kehittynyt pallon heitossa kun sai jopa yhdessä sarjassa 209 pistettä. Samoin hä kokonaistuloksella (4 sarjaa) voitti minut 5 pisteellä. Vai olisikohan niin että minä olen laantunut heittotaidossa. Kuitenkin minun pisteet ovat olleet samoilla lukemilla. Kiinnostavaa touhua kun heität miten hyvin vain niin keilat kaatuvat jos haluavat. Varsinkin se 10 keila jää usein pystyyn. Ensi viikolla menemme uudelleen ja silloin näytän kuka heittää ja mitenkä.

maanantai 16. elokuuta 2010


Nyt on oikeat tärkeät asiat hoidettu melkein joten jälleen voin keskittyä tämän blokin kanssa touhuamaan.

Tässä harrastuksena VPK:n veteraanien kesäpäivän viettoa, Vihtijärvellä 7.8.
Osallistujia oli kaikkiaan 29. Josta kiitos Vihtijärven VPK:n veteraaneille.

tiistai 27. heinäkuuta 2010




Ah ihanaa